Uuden kodin esittely ja ravintola-illallista

Uuden kodin esittely ja ravintola-illallista

Vihdoinkin on päästy muuttamaan Helsinkiin, isolle kirkolle niin sanotusti ja vihdoinkin sain tän postauksen aikaiseksi. Muutto meni kokonaisuudessaan erittäin hyvin ja kaikki palaset loksahteli kohdilleen juuri oikeaan aikaan. Seuraava urakka onkin suunnitella uuden kodin sisustus.

Sen verran ehdin jo ennen muuttoa suunnitella, että tiesin sisustuksen värimaailman sisältävän sinistä ja oranssia. Mukana tietysti myös mustaa, valkoista ja vaaleanharmaata.

Ikean KALLAX vitriinikaappi on todella oivallinen ja edullinen ratkaisu astioiden säilyttämiseen, kun keittiössä on rajallisesti kaappitilaa. Kaltaistani viiniharrastajaa ilahduttaa myös tietysti vierellä oleva viinihylly, jossa on tilaa vielä useammallekin pullolle.

Näissä kuvissa sisustus on vielä pahasti keskeneräinen, ikkunoista puuttuu verhot, televisio on sille kuulumattomalla paikallaan ja peili pitäisi nostaa seinälle.

Suunnitelmissa sisustuksen suhteen on laittaa olohuoneeseen oranssit verhot ja sohvaa koristamaan niinikään oranssit koristetyynyt. Sinistä puolestaan olohuoneen värimaailmaan tulee tuomaan LED-valaistu TV-taso. Seiniä koristamaan tulee tietysti muutama hyvännäköinen taulu, kunhan sellaiset vielä keksin jostain.

Miltä lopputulos sitten näyttää?

Nätti, kompakti keittiö, jonka harmaat värit miellyttää mua todella paljon.

Kukat ja kasvit tuo kauneutta ja väriä sisustukseen.

Makuuhuoneen värimaailma on kai saanut inspiraatiota Suomen lipun väreistä 🙂
Serkku maalasi mun makuuhuoneen seinälle upean taulun pouring-tekniikalla.
Pieni ja tyylikäs vaaleanharmaa -sävyinen WC miellyttää.
Tästä WC:n kaapista olin muuttaessa enemmän kuin innoissani. Tilava ja hyvännäköinen, isolla peilillä.

Lasitetulla parvekkeella on mukava nautiskella ilta-auringosta ja aamukahveista.

En ole koskaan aiemmin lisännyt mun entisiin blogeihin mitään videosisältöjä, joten nyt on ehkä hyvä hetki lisätä ensimmäinen pieni klippi 🙂

Ravintolaherkuttelua onnistuneen muuton kunniaksi

Loppuun laitan vielä muutaman kuvia muuttoviikonlopun ravintolaherkutteluista. Käytiin testaamassa vanhan ravintola Juuren paikalle heinä-elokuun vaihteessa avautunut Kortteliravintola Ego, joka osoittautui ruoan puolesta varsin loistavaksi illallispaikaksi.

Alkuun erittäin herkullista ”Kuhaa Crudo” – en aivan tasantarkkaan muista mitä kaikkea annos piti sisällään, mutta siellä se on edelleen listalla. Suosittelen testaamaan! 🙂

Olen viimeksi syönyt kateenkorvaa Italian reissullani syksyllä 2019 ja ilokseni huomasin, että Egossa tätä herkkua saa. Ja se oli parasta ikinä: glaseerattua kateenkorvaa, muhennettuja sieniä ja voitaikinaa. Kannattaa maistaa ja ihastua!

Pikku herkkusuulle tietysti suklaata jälkiruoaksi! 😀
Helpompaa arkea Ruokaboksin avulla

Helpompaa arkea Ruokaboksin avulla

*Tämä postaus sisältää affiliatelinkkejä, joiden kautta saan pienen komission,
mikäli päädyt ostamaan tuotteen. Komissiolla ylläpidän tätä blogia. Kiitos avustasi.

Sain pari viikkoa sitten puhelun Ruokaboksilta ja sieltä kyseltiin, olisinko halukas kokeilemaan heidän palvelua. No mikä ettei, ajattelin heti. Olin aikaisemmin osallistunut kilpailuun, jossa voi voittaa kuukauden boksit kotiin, sillä ruokaboksi on pyörinyt mielessä tasaisin välein.
Jo ensimmäinen kokeilu vakuutti minut täysin, joten suosittelen sinua lukemaan tätä postausta eteenpäin.

Mikä ruokaboksi on ja mitä se sisältää?

Kaikessa lyhykäisyydessään ruokaboksi -palvelun tarkoitus on helpottaa ihmisten ja perheiden arkea. Kun tilaat ruokaboksin, sinun ei tarvitse huolehtia kaupassakäynnistä tai siitä, mitä ihmettä ostaisin ja mitä ruokaa valmistaisin.

Jokaisessa boksissa Ruokaboksin oma kokkitiimi on suunnitellut raaka-aineet ja reseptit päivän pääateriaan. Ja boksi toimitetaan maanantaisin, suoraan kotiovellesi. Mitä ihanuutta – joku on käynyt kaupassa puolestani ja minun huolekseni jää vain kokkaaminen helppojen ja nopeiden reseptien ohjeiden mukaan!

Valittavana kolme erilaista boksia…

Ruokaboksista on valittavissa kolmea erilaista boksia: Original Ruokaboksi, kasvisruokavaliota suosivalle Vegeboksi ja lapsiperheiden makuun löytyy Muksuboksi (nyk. perheboksi), joka ei varmasti jätä kylmäksi perheen pieniä herkkusuitakaan.

Viikon 18 Original Ruokaboksissa oli monipuolinen kattaus herkkuja: boksista löytyi mm. 300 g lohifilee, broilerin jauhelihaa, tofua, pastaa, perunoita ja kaikkea muuta hyvää.

…monipuoliset lisätuotteet boksien kylkeen

Jos aamupalatarvikkeiden hankkiminen tuottaa päänvaivaa, rakastat kananmunia tai syöt paljon terveellisiä hedelmiä – mutta niiden kantaminen kaupasta kotiin rankan päivän jälkeen tuntuu turhauttavalta… Ruokaboksilla on ratkaisu näihinkin ongelmiin: Original, Vege ja Muksuboksien kylkeen voit tilata monipuolisen aamupalaboksin, 30 kananmunan munaboksin tai neljän kilon hedelmäboksin. Aamupalaboksista tulen tekemään postausta vielä myöhemmin!

Herkullinen inkivääri-kookosliemessä kypsennetty lohi oli upea aloitus viikolle.

Viikon 18 boksin ensimmäisenä ateriana valmistettiin aivan älyttömän herkullista lohta, joka valmistui helposti uunissa, herkullisessa inkivääri-kookosliemessä. Mukana makua oli tuomassa upea inkivääri, chili, valkosipuli, hieman vihreää paprikaa ja kirsikkatomaatteja. Kylkeen vielä jasmiiniriisiä. Parasta lohta, mitä eläessäni olen syönyt – ja niin helppo valmistaa!

Ainoa kokkailussa enemmän aikaavievä homma oli kasvisten ja hedelmien kuoriminen, pilkkominen, hienontaminen ja raastaminen. Mutta kun ajattelee, että et sentään ole joutunut itse käymään kaupassa ja vielä kantamaan ostoksia selkä vääränä kotiin – niin uskon, että pilkkomiset ja hienontamiset tuntuu tässä kohtaa jopa mukavalta puuhalta.

Viikon toisena ateriana nautitaan tajuttoman herkullisia mausteisia broileripyöryköitä kera tomaattikastikkeen ja pinaatti-perunamurskan. Broileripyörykät saavat makunsa valkosipulista, chilistä, juustokuminasta ja paprikajauheesta. Ihastuttavan helposti valmistettavaan tomaattikastikkeeseen mukavasti happoa tuo valkoviinietikka.

Kustakin ruokaboksista on valittavissa sekä iso, että pieni boksi sen mukaan, minkä kokoiselle perheelle se tilataan. Pienessä boksissa viikon viimeisenä ateriana luvassa oli Pasta Limonello tofulla. Ihanan raikas ja sitruunainen pasta-annos viimeisteltiin kylkeen valmistettavalla tomaattisalaatilla.

Raikas tomaattisalaatti toimii mukavana lisäpiristyksenä raikkaalle pasta-annokselle.
TUTUSTU JA TILAA: *https://at.ruokaboksi.fi/t/t?a=1586033305&as=1600449361&t=2&tk=1

Edit: Muksuboksi on nykyiseltä nimeltään Perheboksi!

Miksi suosittelen Ruokaboksia?

Kysymys, johon on helppo vastaus. Minä itse ihastuin ruokaboksissa siihen, että sen avulla arkipäivien kokkailuista saa tehtyä juurikin helpompaa, eikä keittiössä tarvitse hääriä koko iltaa tai puolet päivästä mene kaupoissa pyörimiseen.

Toinen ilahduttava asia mielestäni oli ehdottomasti se, että ruokaboksi tuo ainakin itselleni erittäin tervetullutta vaihtelua arkiruokailuun – jos tekee joka viikko riisiä ja kanaa – kyllästyy nopeasti. Kolmantena plussana voisin mainita annoskoot; yhdestä reseptistä saa ison annoksen, josta riittää syötävää vielä seuraavallekin päivälle. Hinta-laatusuhde on kohdallaan.

*TILAA TÄSTÄ HELPOTUSTA ARKEESI >>

Lue lisää Ruokaboksista ennen ostopäätöstä:

*http://www.ruokaboksi.fi/
Ruokaboksi Facebookissa
Ruokaboksi Instagramissa

Postaus päivitetty: 14.10.2021

Arjen herkutteluun: Punajuuririsotto ja Gorgonzola-kastike

Arjen herkutteluun: Punajuuririsotto ja Gorgonzola-kastike

Risotto on yksi ehdottomista suosikkiruoistani ja se on myös eittämättä maailman parasta lohturuokaa. Lomailin syksyllä 2019 Italian Bergamossa ja olin varannut hyvissä ajoin pöydän Bergamon sydämessä Citta Altassa sijaitsevaan Casual Ristorante -nimiseen, yhden Michelin-tähden ravintolaan. Tällä reissulla italialainen keittiö vei sydämeni täysin.

Tämä resepti on kyseisen ravintolan omistajan Michelin-tähtikokki Enrico Bartolinin käsialaa. Löysin reseptin aivan sattumalta, kun päädyin googlaamaan hakusanalla ”Enrico Bartolini recipes”. KYLLÄ, rakastuin tämän tähtikokin luomuksiin ja olin ratketa pelkästä innostuksesta, kun resepti pomppasi silmieni eteen.

Reseptissä on havaittavissa syksyisiä makuja, sillä makuhermoja kutkuttelee herkullinen punajuuri. Se tuo risoton makuun ihanaa maanläheisyyttä. Kermainen ja voimakas, italialainen lehmänmaidosta valmistettu Gorgonzola -sinihomejuusto viimeistelee makumaailman upealla tavalla.

Punajuuririsotto ja Gorgonzola-kastike

Vaikeustaso:BeginnerValmisteluaika:1 tunti 45 minuuttiaKypsennysaika: 11 minuuttiaKokonaisaika:1 tunti 56 minuuttiaAnnoksia:4 annokset Suositeltu vuodenaika:Fall

Tarvitset

Valmistusohjeet

  1. Aloita valmistamalla punajuuripyree.
    Pese punajuuret huolellisesti (älä kuori) ja keitä ne täysin kypsiksi kiehuvassa vedessä. 
  2. Kun punajuuret ovat kypsyneet, ota kattila pois liedeltä ja jätä punajuuret lepäämään veteen, kunnes se on haaleaa.
  3. Kaada keitinvesi pois, kuori punajuuret ja leikkaa ne paloiksi. Soseuta punajuuret tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella ja lisää sekaan oliiviöljyä, kunnes pyree on sopivan löysää.
  4. Valmista seuraavaksi Gorgonzola-kastike.
    Lämmitä maito keskilämmöllä kattilassa kiehuvaksi. Poista kattila liedeltä.
  5. Leikkaa Gorgonzola-juusto pieniksi paloiksi ja lisää maidon joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
    Sekoita kastike vielä sauvasekoittimella palojen estämiseksi. Pidä kastike lämpimänä.
  6. Valmista lopuksi risotto.
    Sulata voi keskilämmöllä pannussa. Lisää riisi ja kuullota hetki.
  7. Lisää suola ja valkoviini. Anna viinin haihtua.
  8. Lisää kuumaa kasvislientä kauhallinen kerrallaan riisin joukkoon ja sekoittele koko ajan, jotta tärkkelys irtoaa riisistä. 
  9. Jatka risoton kypsentämistä kasvislientä lisäillen 11 minuutin ajan (ei enempää!)
  10. Ota pannu pois liedeltä ja lisää valmiin risoton sekaan voi, parmesan, sitruunamehu ja sekoita vielä punajuuripyree sekaan.
  11. Varmista suola ja kokoa annos lautaselle. Tiputtele annoksen päälle lusikalla Gorgonzola-kastiketta. Koristele vihreillä.
Avainsanat:featured, gorgonzola-kastike, helppo risotto, punajuuririsotto