Tunnettu suomalainen kokki ja keittiömestari Henri Alén julkaisi alkuvuodesta 2014 reseptin tomaattikastikkeesta, joka aiheutti ryntäyksen päivittäiskauppojen tomaattimurska hyllyille. Nyt, 7 vuotta myöhemmin samainen resepti tuli yllättäen vastaan Iltalehden sivuilla ja testiinhän se heti meni (minä en nääs seitsemän vuotta sitten tiennyt ruoanlaitosta vielä mitään).

Kastikkeen idea on se, että siinä on mahdollisimman vähän raaka-aineita, se olisi mahdollisimman yksinkertainen, mutta “hemmetin hyvä”, Alén on kuvaillut Iltalehden uutisartikkelissa.

No, onko se lupauksensa veroinen?

Kyllä, on se! Äärettömän herkullinen sekä helppo ja halpa valmistaa. Tietenkin hyvä tomaattikastike vaatii oman aikansa, jotta siitä oikeasti saa hyvän. Sen täytyy muhia hitaasti kannen alla ja välillä sitä on hyvä hämmennellä. Kun lisäät kastikkeen joukkoon valmistusvaiheessa pari appelsiininkuorta, saat makuun siitä todella kivan säväyksen.

Mitä pidempään ja mitä hiljaisemmalla hauduttaa, sitä makeampaa kastikkeesta tulee.

Kastikkeeseen voi lisätä makua tuomaan pari appelsiinin kuoripalaa. Ne tuovat siihen todella loistavan säväyksen.

Tomaattikastike, joka vie kielen mennessään

Vaikeustaso:BeginnerValmisteluaika: 5 minuuttiaKypsennysaika: 50 minuuttiaKokonaisaika: 55 minuuttiaAnnoksia:2 annokset Suositeltu vuodenaika:Available

Ingredients

Instructions

  1. Kuullota hienonnettua sipulia ja valkosipulia pitkään, noin 10 minuuttia öljyssä, matalalla lämmöllä. 
  2. Lisää sokeri ja puolet tomaattimurskasta. Anna hautua 10 minuuttia, jotta kastike makeutuu. 
  3. Lisää loput tomaattimurskasta ja vesi. Pidä poreileva lämpö ja jatka kastikkeen haudutusta 15 minuuttia välillä sekoitellen ja lisää punaviini. Sekoita koko ajan.
  4. Kun kastike on sakeaa, lisää suolaa ja mustapippuria myllystä. Halutessasi lisää 2 palaa appelsiinin kuorta tuomaan makua kastikkeeseen.
  5. Ota kastike sivuun ja sekoita joukkoon 0,5 dl neitsytoliiviöljyä. Älä keitä enää.
  6. Sekoita kastike esimerkiksi keitetyn spagetin joukkoon heti, kun pasta on valutettu.

Mitä valita juomaksi tomaattiselle pastalle?

Mielestäni paras valinta pastaruoille on tietysti viini, joka tulee Italiasta. Esimerkiksi Toscanasta tulevat Chianti-punaviinit voisivat sopia mainiosti tomaattisen pastan kylkiäiseksi. Näiden viinien perusrypälelajikkeen Sangiovesen raikas hapokkuus käy hienosti yhteen hapokkaan tomaatin makujen kanssa.
Valkoviinien osalta kokeilisin esimerkiksi Italian Piemontesta kotoisin olevia Arneis -rypälelajikkeen viinejä.

Itse päädyin tällä kertaa nauttimaan Argentiinan Mendozasta, Pinot Noir -rypäleestä valmistettua punaviiniä, sillä Chiantia ei tänään ollut saatavilla. Viini on väriltään vaalean tiilenpunainen. Tuoksu on punamarjainen; punaherukkaa, puolukkaa, karpaloa ja siinä on myös hentoa paahteisuutta, joka tulee tammitynnyristä, jossa viiniä on kypsytetty 6 kuukauden ajan. Maku on keskitäyteläinen ja siitä voi erottaa tuoksun aromeja. Eloisat hapot ja pehmeät tanniinit viimeistelevät makukokemuksen ja viini on hyvin tasapainoinen ja herkullinen. Eikä hintakaan päätä huimaa (9,98€ Alko).

Kokeile esimerkiksi näitä:

Tämä viini on saatavana myös 0,75 l pullokoossa.